Fanipostia!

Nyt onkin sitten 100  postausta kasassa! Kuin otsikkokin kertoo, Mimmi sai fanipostia. Ihanat edelliset tallilikat olivat tehneet ihania kortteja, ja Mimmi saikin upean riimun ja suloisen muoviponskin. Kiitos kaikille!

Meno on lähtenyt mukavasti menemään, mutta kauheasti on vielä tottumista muutoksiin. Kiirettä pitää ja hommia riittää. Mutta mikä onkaan ihanampaa, kuin ennen koulua kuulla Mimmin ihana hirnahdus ja nähdä, kuinka tyytyväisenä se aamuruokiaan alkaa popsimaan. Pian, kun kaikki muuttuu taaas rutiineiksi, niin helpompaa tulee olemaan niin minulla, kuin Mimmilläkin. Nyt on itselläkin toinen liikutettava Mimmin ohella, niin eroaa vähän entisestä "talleilusta".

Olen ottanut vähän kevyemmin ja tänään vedinkin kunnon treenin pitkästä aikaa. Menin sänkkärillä, kun edellispäivänä olin kentällä vähän taivuttelemassa. Mimmi oli hieman tahmea, ja oli jo alun jälkeen väsynyt. Mimmin kunto on huonontunut kesän aikana aivan älyttömästi. Menin gramaaneilla, kun mimmi muutenkin yritti vängätä kokoajan. Sain sen ajoittain menemään ihan nätisti. Ensimmäiset laukat nousi nätisti, mutta hetken päästä sitä laukkaa ei meinanutkaan löytyä. Mimmi tarjosi vähän väliä sitä ravurin ravia ja meinasi mennä jo hermot. Lopussa menimmekin pienelle tutkimusmatkalle lähiympäristöön. Sitten olikin jo toisen liikutettavan vuoro ja iltahommat!

DAY ONE

Ensimmäinen päivä selätetty! Pieni sadepilvi seurasi meitä, ja Mimmi onnistui takasensa telomaan, mutta onneksi pieni haava vain. Nyt tämä epäonnen sadepilvi on häädetty, ja päällämme paistaa aurinko, tai kuvainnollisesti aurinko paistaa. Todellisuudessa syksy on tullut ja pian tuleekin jo talvi. Aika menee, kuin siivillä. Varsinkin nyt, kun on kamalasti uutta opeteltavaa ja ihmeteltävää. Mimmi pelkäsi hieman uuteen talliin menemistä, eikä tietoakaan sisään menosta ollut. Mutta saatiin Mimmi talliin ja nyt huomattiin, ettei ne möröt siellä asu.
Tänään olinkin sänkkärillä hieman rennosti köpöttelemässä. Ensimmäinen viikko menee lähinnä tutustumisessa uuteen paikkaan. Treenaillaan vasta kunnolla sitten, kun Mimmin stressi on vähän lieventynyt. Pellolla Mimmi olikin jo melkein ilmassa ennen alkukäyntejä. Koko hevonen oli hieman jännittynyt ja stressaantunut, mikä on ymmärrettävää. Ravi ei näyttänytkään ravilta, mutta ekojen laukkojen jälkeen Mimmi hieman keskittyi ravaamaan. Päätimme ratsastuksen pitkällä kävelyllä ja päivä olikin pulkassa!

i will always love u

i will always love you 

i will always love you

you my darling you

bittersweet memories, that is all i`m taking with me.

So goodbye, please don`t cry

Tässä vähän ihania muistoja edellisistä unohtumattomista hevosista. Tulen aina rakastamaan teitä! 

Tässä tämä jukuri poni, joka oli ensimmäinen hoitoponini. Jostainhan se piti aloittaa, joten pienessä karvakasassa oli minulle harjattavaa tarpeeksi. Tuon ponskin kanssa puuhailin vaikka mitä, maastoilua, juoksutusta ja lähinnä taluttelua. Aloitin heppailun siis 7. luokan puolessa välissä, joten olin jo sen kokoinen, etten pikku poneilla voinut ratsastaa. Tällöin tuli ostettua ensimmäinen riimu ja naru. Tuolloin niin pienet hetket tekivät iloiseksi!

Tässä kuvia ekoista tallikisoista. Meillä on ollut tämän erikoisen ponin kanssa upeita muistoja, ja tämä olikin ensimmäinen hepsu, kellä ratsastin. Opin kaiken tuolta ponilta. Se on niin ketterä ja ponimaisen viekas, että useasti tuli maistettua kentän hiekkaa. Harmi vain, ettei tämä poni ollut isompi... Menisin sillä vrm vieläkin.. hahaha...

Tämä hevonen on satuttanut minua eniten poistuessaan elämästäni. Tämä oli jotain niin ihanaa, ja taivaallista. Sain kokea nuoren hevosen koulutusprosessin ystäväni kanssa. Niin hyvä hevonen, vailla hyvää paikkaa... Tämän hepsun kanssa aika kului jalkaa kylmätessä, haavaa hoitaessa, lääkkeitä laittaessa, kun sai potkun kinttuunsa. Olisi ollut vain rahasta kiinni, niin olisin maksanut tuolle hepalle kaiken tarvittavan. Ajatuksissani, tällä hevosella on hyvä olla, vaikka en ole sitä vuosiin nähnytkään.

Komea liikkeinen, herrasmiehen luonteen omaava suomiputte. Avarsi silmäni suokki-ihmisille. Tällä hevosella valmentauduin ja kisasin viimeisenä, ennen Mimmiä.  Kaipaan vieläkin sitä ravia, niitä tahdikkaita tempauksia!  Mutta joskus on vain parempi jättää muistot niin kauniiksi, kuin ne nyt ovat <3

Ulpu onkin yksi hienoimmista lainahevosista, jota olen lainaillut oikeastaan koko ratsastushistoriani ajan. Kiitos tästä Ulan omistajalle, Ihanalle ja rakkaalle ystävälleni! Älä huoli, lainailen Ulbua jatkossakin! Ula on aina semmonen sopiva heppa, että istui sinne koska vaan, niin ei se huonosti menekään. Ulalle en niinkään jäähyvästejä anna, sillä Ulpu ja sen tuleva vauva pysyy elämässäni vielä pitkään:)

Näin vanhoja muistoja selatessa tajusin, ettei nämä ihanat otukset eivät edes mahdu yhteen postaukseen. Yhden hevosen jätin mainitsematta, sillä joskus on vain parempi antaa muistojen olla.

Jäähyväiset part. 2

On aika hiljaa kiittää ja kättäs puristaa

nyt meidät yhteen liitttää vaan muistojemme maa

jäi jälki sydämmiimme, jälki unelmiin 

teille laulamme nyt näkemiin 

Nyt  on se aika,  kun tämä linnunpoikanen lensi ensimmäisen kerran pois pesästään. Mimosa lähettää kaikille vielä lämpimiä hirnahduksia! Nyt Blogi saakin käänteen, missä seuraillaan uutta arkea, ja mitä kaikkea omistajalla ja hevosella onkaan opittavana! Kohti uusia seikkailuja!

Jäähyväiset part 1.

Nyt onkin muutto edessä. En ole aikaisemmin siitä kirjoittanut, kun on minulle niin uusi ja jännittävä asia. Muistan yön, kun sain tietää, että saan ihka oman hevosen. Tuo perhosten lentely mahassani, ja suuri ilo. Nyt minusta tuntuu samalta. Lähdemme ihanalle pikkutallille, jossa tavoitteet muuttuvat haaveista realistisiksi ja treeni kalenteri täyttyy. Meitä odottaa siellä ihanat oltavat ja ihanat ihmiset!

 Muutto on minulle suuri muutos, mutta ajattelin jälleen vain hevoseni parasta. Mimosa on iloinen, minä olen iloinen. Näinkö yksinkertaista?!... Ainakin muutto hässäkän ja ajan kuluessa. Teen mitä oli tehtävissä. Lähtö tuntuu siltä, kuin pieni linnunpoikanen poistuu pesästä ensimmäisen kerran. Maailma avartuu, eikä kaikki olekaan niin pientä ja turvallista, miltä emon siiven alla tuntuu.

Talli oli minulle, kuin toinen kotini. Ihmiset siellä, kuin toinen perheeni. Minulla on ihania muistoja, ja se onkin ihanaa, ettei muistot koskaan katoa. Tulen aina rakastamaan teitä, ihan jokaista! Tuolla tallilla aloitin ratsastamisen, sain ensimmäisen hoitohevosen, ensimmäisen oman hevosen ja opin oikeastaan niin paljon, ettei sitä pysty sanoiksi pukea. Olen kaikesta niin kiitollinen, mutta nyt on aika lentää pesästä ensimmäisen kerran ja avata silmät uusille  mahdollisuuksille ja haasteille!

Villissä lännessä

Näinä päivinä meno onkin ollut kuin villissä lännessä. Olemme saaneet vihdoista viimein sänkkärit käyttöön ja olemmekin rallittaneet koko kesän edestä! Hevonen tuntui haastavalta ratsastaa "kesä mimmeilyn" jälkeen, mutta oli ratsastajakin ruosteessa. Jopa niin ruosteessa, että tipuin Mimmin pukkikohtauksessa. Ensimmäinen kerta, jolloin minua oikeasti sattui. Sattui melkein niin paljon, etten tuntenut enää mitään. Päättäväisenä ja vihoissani hyppäsin takaisin satulaan, mutta olin melkein heti alhaalla jälleen, kun vähän pyörrytti.
Otin hetken rauhassa, ja kun olin palautunut järkiini, niin jatkoin ratsastamista, ja sainkin Mimmin vähän rentoutumaan.
Yhtenä päivänä ystäväni toi pari kanisteria pellolle ja ylitimmekin ne aika näyttävällä tekniikalla. Mimmi reppana ei ollut tottunut tuommoisiin esteisiin. Nyt parina päivänä Mimmiä hoitanut tyttö ratsastaa, ja itse käyn vähän käppäilemässä ja ohjeistamassa.

Nyt uskallan jo paljastaa, että blogissa tulossa uskomaton käänne!