Kaikkine kömmälyksineen, onnistumisineen, suruineen ja iloineen vuosi on ollut ihan mahtava! Kehitystä on tapahtunut valtavasti! Päänviskominen on jäänyt kokonaan pois arjesta. Nykyään pystyn ratsastamaan myös ravissa ja laukassa, ilman että keskityn sihen, ettei Mimmi heiä minua alas selästä. Olen niin ilonen, etten alussa luovuttanut Mimosan kanssa,vaikka se yritti minua kokoajan sieltä selätä alas saada. Olen ainakin oppinut pysymään pukeissa ja Mimmin ihmeloikissa.
"I hate snow, I hate dark, I hate cold, so I maybe hate winter" Näiden sanojen johdattelemalla lakkaan muistelemasta ja siirryn tähän kylmään todelisuuteen. Mielestäni tämä aika vuodesta on ihan kamala!! Pimeys! kylmyys! Jää! Lumi! pelkät sanatkin aiheuttavat minulle kylmät väreet:(
Sään takia Mimmi on kerännyt aika paljon höyryjä, ja sitten kun höyryt tulevat korvista ulos niin kenelläkään ei ole enään hauskaa. Parina päivänä äitini on joutunut juoksuttamaan minua liinassa, ettei ihan hyppimiseksi mene. Ensimmäistä kertaa pelkäsin Mimmin selässä, kun niin kovasti temppuili!
Tulisi nyt vaan se kesä!!! niin pääsisi ratsastamaan! Vuoden bloggailun johdosta,uusi ulkoasu:)! mitä pidätte? tein vielä pienen videon kuluneesta vuodesta:) mikä tulee heti kun saan se ladattua!