Jäähyväiset part. 2

On aika hiljaa kiittää ja kättäs puristaa

nyt meidät yhteen liitttää vaan muistojemme maa

jäi jälki sydämmiimme, jälki unelmiin 

teille laulamme nyt näkemiin 

Nyt  on se aika,  kun tämä linnunpoikanen lensi ensimmäisen kerran pois pesästään. Mimosa lähettää kaikille vielä lämpimiä hirnahduksia! Nyt Blogi saakin käänteen, missä seuraillaan uutta arkea, ja mitä kaikkea omistajalla ja hevosella onkaan opittavana! Kohti uusia seikkailuja!

Jäähyväiset part 1.

Nyt onkin muutto edessä. En ole aikaisemmin siitä kirjoittanut, kun on minulle niin uusi ja jännittävä asia. Muistan yön, kun sain tietää, että saan ihka oman hevosen. Tuo perhosten lentely mahassani, ja suuri ilo. Nyt minusta tuntuu samalta. Lähdemme ihanalle pikkutallille, jossa tavoitteet muuttuvat haaveista realistisiksi ja treeni kalenteri täyttyy. Meitä odottaa siellä ihanat oltavat ja ihanat ihmiset!

 Muutto on minulle suuri muutos, mutta ajattelin jälleen vain hevoseni parasta. Mimosa on iloinen, minä olen iloinen. Näinkö yksinkertaista?!... Ainakin muutto hässäkän ja ajan kuluessa. Teen mitä oli tehtävissä. Lähtö tuntuu siltä, kuin pieni linnunpoikanen poistuu pesästä ensimmäisen kerran. Maailma avartuu, eikä kaikki olekaan niin pientä ja turvallista, miltä emon siiven alla tuntuu.

Talli oli minulle, kuin toinen kotini. Ihmiset siellä, kuin toinen perheeni. Minulla on ihania muistoja, ja se onkin ihanaa, ettei muistot koskaan katoa. Tulen aina rakastamaan teitä, ihan jokaista! Tuolla tallilla aloitin ratsastamisen, sain ensimmäisen hoitohevosen, ensimmäisen oman hevosen ja opin oikeastaan niin paljon, ettei sitä pysty sanoiksi pukea. Olen kaikesta niin kiitollinen, mutta nyt on aika lentää pesästä ensimmäisen kerran ja avata silmät uusille  mahdollisuuksille ja haasteille!

Villissä lännessä

Näinä päivinä meno onkin ollut kuin villissä lännessä. Olemme saaneet vihdoista viimein sänkkärit käyttöön ja olemmekin rallittaneet koko kesän edestä! Hevonen tuntui haastavalta ratsastaa "kesä mimmeilyn" jälkeen, mutta oli ratsastajakin ruosteessa. Jopa niin ruosteessa, että tipuin Mimmin pukkikohtauksessa. Ensimmäinen kerta, jolloin minua oikeasti sattui. Sattui melkein niin paljon, etten tuntenut enää mitään. Päättäväisenä ja vihoissani hyppäsin takaisin satulaan, mutta olin melkein heti alhaalla jälleen, kun vähän pyörrytti.
Otin hetken rauhassa, ja kun olin palautunut järkiini, niin jatkoin ratsastamista, ja sainkin Mimmin vähän rentoutumaan.
Yhtenä päivänä ystäväni toi pari kanisteria pellolle ja ylitimmekin ne aika näyttävällä tekniikalla. Mimmi reppana ei ollut tottunut tuommoisiin esteisiin. Nyt parina päivänä Mimmiä hoitanut tyttö ratsastaa, ja itse käyn vähän käppäilemässä ja ohjeistamassa.

Nyt uskallan jo paljastaa, että blogissa tulossa uskomaton käänne!